Uusivuosi meni mukavasti kaverilla. Käytiin sunnuntaina ratsastelemassa maastossa kaverin poneilla täyttä kiitolaukkaa lingotulla peltotiellä. Oli kyllä erityisen mukavaa! Ajattelin kirjoittaa tälleen näin tositapahtumiin (eli tähän meidän pieneen seikkailuumme) perustuvan tarinan :))

Oltiin sovittu Emmin ja Roosan kanssa, jettä mentäisiin yhdessä maastoon. Katottiin Roosan kanssa ulos, että sielä olikin sitten jo pimeää, ja vedettiin otsalamput kypärien päälle. Menimme ulos ja nousimme selkään. Lähdimme kävelemmään pitkin ohjin kohti tapaamis risteystämme. Näimme Emmin jo kaukaa, kaikkineen heijastimineen. Jäimme odottamaan Emmiä, että hän pääsisi takaisin selkään. Vihdoin Emmi pääsi takaisin sinne vuokraponinsa selkään ja pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa, vaikka Sere siinä kiemurtelikin pitkin tietä. Lähdimme kaikki liikkeelle ja Emmi alkoi kertoa, kun Sere oli saanut laukka kohtauksia ja laukannut suoraan tallille, vaikka Emmi olikin "sahannut" ohjilla. Roosa huusi Matilda poninsa selästä, että aletaan ravata. Lähdimme ravaamaan leveää metsätietä eteenpäin, kun Emmi nostikin Serellä laukan, kun Roosa oli Matsun kanssa päässeet jo niin kauaksi karkuun - olihan Matsu newforestin poni, Sere gotlanninruss ja Suoma shetlanninponi. Pidättelin Suomaa - sillä se oli meinannut heittää minut jo tallin pihalla alas - eihän se mitään auttanut, vaan Suoma lähti laukkamaan. Sen laukka oli niin pientä, että siihen oli vaikea mukautua. Saimme Emmin ja Roosan kiinni ja jatkoimme käynnissä. Pääsimme erityisen pitkälle peltotielle, jonka alussa Roosa taas huusi, että menemme ravia. Jäimme Emmin kanssa äkkiä jälkeen ja Roosa lähtikin taas Matsun kanssa laukkaamaan ja Emmi kannusti Serenkin laukkaamaan. Oli kamalan tuulista ja kylmä viima hakkasi naamaani Suoman  ravatessa. Ravi oli jo niin nopeaa, että ei siinä pystynyt alhaalla istua eikä myöskään keventämään. Päätin antaa Suoman laukata ja laukkasimme sitten pientä pompottavaa laukkaa kaukana Roosasta ja Emmistä. En nähnyt heitä ollenkaan ja alkoi tulla paniikki. Emmi ja Roosa menivät edellä niin nopeasti, että päätin kokeilla nousta kevyeeseen istuntaan ja  niinhän Suoma ottikin Emmin ja Roosan saman tien heidät  kiinni, vaikka välimatkakamme olikin niin suuri ja Suoma oli paljon pienempi kuin Matsu ja Sere. Kärkeen laukatessamme, emme kukaan nähneet enää tietä ja Roosa käänsi Matildan äkillisesti vasemmalle löytäessään tien ojasta. Ponit vain laukkasivat, vaikka pidätimme ja jarrutimme kaikilla tavoilla ne vain jatkoivat. Aikamme laukattua lingotulla lumisella tiellä saimme ponit takaisin hallintaan ja Sere sai vähän ajan päästä pienen laukka kohtauksen taas ja lähti laukkaamaan. Suoma lähti raviin, niinkuin Matildakin. Saimme ponit tällä kertaa pysymään hallinnassa ja jatkoimme käyntiä eteenpäin. Emmi ja Sere kääntyivät kotiinsa päin ja ma jatkoimme kanssa hiljalleen matkaamme Roosalle viemään ponit lepäämään.


Tälläisiä kokemuksia, ei jokainen ihminen saa kokea joka päivä, tai sitten ei ollenkaan.

Kirjoittanut Heidi
2.1.2013